Toiseen kotiin

 

Elokuun viimeisillä tahdeilla, kurki koputtaa särön taivaan kanteen

Kiilaksi kesän ja syksyn väliin

Koputtaa pitkällä nokallaan siirtymää,

                                          uutta tulevaksi, vanhaa jätettäväksi

Joillekin koputtaa hyvästejä, joillekin uuden aamun nousta

                                          Koputtaa jollekin iltahämyn koontua, kiertyä suojaksi särkevän särön.

Sitä koputtaa rajamaiden lintu, jolla rämesuolla onni. 
                                                                             Vaan toinen koti kaukana. 
                                                                                                                      Kaukana.

Grus, grus, sinä onnen ja jumalten lintu! Siiveniskuissasi yhteiset lapsuuden muistot.

 

              Syksy kuulas, kaunis, kun lähdit. En nähnyt kurkia, en sinua.
              Taivaan kannen säröstä kuultaa, heijastuu, heijastaa
              Turhaan etsin merkkiä – en nähnyt kurkia, en sinua

Iltamyöhän pimennyt taivas, raskas aavistus unen takana
Turhaan etsin merkkiä, kuin kuuleva kurjen huutoa,
                                                                                 sitä hyvästejä jättävää
Vuorovesi pakenee, tähtien hiljaisuuden alta
Taivas – ei tänäänkään paljasta kulkijoitaan

              Turhaan etsin merkkiä – en nähnyt kurkia, en sinua

Hyvää matkaa, olisin halunnut huutaa!” niin kuin aina. Vilkuttaen olisin taivaalle huutanut “Hyvää matkaa!”

Liisitkö pitkin taivaan kantta? Annoitko parven vanhimman kantaa sinut kotiin?  Yli suuren virran, läpi heijastavan särön ja siitä edes.
                                               Toiseen kotiin.Kantoiko kurjista vanhin?

            On myöhemmin. Ja näin olkoot. Taivaan kannen säröstä kuultaa, heijastuu, heijastaa.

            Vielä tulee uusia säröjä, uusia syksyjä, tumman puhuvia taivaita, joiden suojassa lennetään toiseen kotiin.

Mutta eilen kuulin kurjen huudon. Hyvästiksi liekö? 
Tiedän, taivaankansi kestää kyllä.

Tänä syksynä lähditte. 

En nähnyt kurkia,

en sinua.

 

Kuusenkerkkää vai kossuvichy?

Pomppuisella tiellä kummatkin läikkyvät.

“Sulla ei oo karttaa!”  - “ Sulla, ei ole kompassia.”

Parkkipaikan löytää ilmankin.

 

Vasen oikea ylös alas –

                              vasen oikea ylös alas

 

              *kärpänen surisee ikkunalla*

Kirjanpito on tärkeää. Kaikki ne kirjaukset, luvut, viennit, sarakkeet, siirrot, vähennykset, saatavat, poistot – desimaalit ja niiden kymmenykset. Tärkeää. Kovin tärkeäää.

 

Hieman sumua tiellä. Parempikin ehkä ettei näe liian kauas.

Kartassa kaikki näyttää niin lopulliselta. Tuosta noin, ja tuosta – vielä kulmantakaa vasemmalle ja olet perillä. Olet perillä.

En koskaan katso sivupeilinheijastuksiin. Enkä kysy tietä – joku näyttää sen kyllä. Etkä sinäkään sitä karttaa lue. Olen nähnyt miten otat suuntasi tähdistä.

Sama risteys, eehkä toinen. Kerrankos sitä!

Vasen oikea alas vasen ylös alas... Hieman sumua tiellä.

 

No, mitenkäs on kuusenkerkkää vai kossuvichy?

Merituuli

Jos se koskettaa ihoa,

se koskettaa sydäntä.

            Odotatko myrskyä, vai hetkeä sen jälkeen?

Veden ääni virtaa sormien läpi

seuraavalle aallolle seuraavalta aallolta

           lämpö valuuu pitkin selkärankaasi

Kiveä. Kalliota. Vankkaa ja Ikuista.

Vaahtopäätä, pehmeää,

katoavaa kuin unta.

 

       Sinun suuntasi, kuin kaartelevan linnun

       se on aina oikea.

Kesäevankeliumi

 

Elämä on helposti sellaista, että sen vain kiehauttaa pohjaan,

pysäköi viivan yli, heittää takalaittomaksi,

antaa mennä yli laina-ajan.

Lähtee takki auki pakkaseen,

sukkasillaan parvekkeelle,

jättää naarmun parkettiin,

kolhun vastamaalattuun kylkeen.

Elämä on helposti sellaista, että sitä kasaa paperit pinoon, lehdet eteiseen, unohtaa avaimet, lähtee roskapussin kanssa kirjastoon ja katselee joulukoristetta keväthankien kirkkaudessa.

Hupsista vaan ja sitä heittää kahvit paidalle,

läikyttää viinit pellavalle,

laatoittaa vinoon,

naulaa sormeen, löytää naulan päästään, pään vetävän kädestä…

Nurmikko palaa, katto vuotaa - tai ei vuoda, kesii vasta.

Elämä on helposti sellaista, että ketjut tippuvat rattailta, sukat katoavat tuntemattomaan ja lokki vie kesän ensimmäisen jäätelösi.

Kukaan ei kysy miksi, kaikki vaan vastaavat siksi,
ja sellaisesta se elämä helposti joskus vain on.

Kaksi kevättä

 Puun rungolla 

vuodet ja niiden välit                    antaa hengittää

    antaa hengittää

                             antaa hengittää

       

    Valkovuokkotennarit

    rannan hiekassa kevyet jäljet 

 

                                    Se ei ollut unta. Seisoit takanani ja puhuit kuin lapselle.

                                   Puhuit kuin lapselle, eikä se ollut unta.

 

Mastojen kylkeen hakkaavat narut

rannan äänekkäin kuoro

viimeinen messu vaiko räyhäkkäät hyvästit?

                                  Me olemme hiljaa.

 

                                    En uskalla sulkea silmiäni, jos kaikki katoaa, enkä enää muista.

                                    En puuta, en vuosia, en aikaa niiden välissä. En valkovuokkoja...

                                    Tai sitä piiskaavaa ääntä, joka kumpusi yli laitureiden,
                                    jäi kaikumaan

                                    jäi kaikumaaan

                                    jäi kaikumaan.

kuva: Kari Pitkänen

 

Sumusta, sumussa

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Helmikuun sumusta

                   nousee haikara

harmaa

 

                  liitää männyn yli

                  ohi rannan

                                    talven väritön korento

Toivottavasti et palele, niin kuin minä, kuiskaan sille mielessäni  

Toivottavasti et palele, niin kuin minä.

 

                                    linnun siiven isku

                                    hidas
                                    sydämeni syke

                                    hidas

                                    ajatusteni halu  

helmikuun sumussa

 

se lentää kohti

liitää hetken

                                    ja sitten!

 

                                    siiven isku

                                    hidas

                                    siiven isku

                                    hidas

 

                                                    Ja sitten. 

kuvitus: Kari Pitkänen