Toiseen kotiin

 

Elokuun viimeisillä tahdeilla, kurki koputtaa särön taivaan kanteen

Kiilaksi kesän ja syksyn väliin

Koputtaa pitkällä nokallaan siirtymää,

                                          uutta tulevaksi, vanhaa jätettäväksi

Joillekin koputtaa hyvästejä, joillekin uuden aamun nousta

                                          Koputtaa jollekin iltahämyn koontua, kiertyä suojaksi särkevän särön.

Sitä koputtaa rajamaiden lintu, jolla rämesuolla onni. 
                                                                             Vaan toinen koti kaukana. 
                                                                                                                      Kaukana.

Grus, grus, sinä onnen ja jumalten lintu! Siiveniskuissasi yhteiset lapsuuden muistot.

 

              Syksy kuulas, kaunis, kun lähdit. En nähnyt kurkia, en sinua.
              Taivaan kannen säröstä kuultaa, heijastuu, heijastaa
              Turhaan etsin merkkiä – en nähnyt kurkia, en sinua

Iltamyöhän pimennyt taivas, raskas aavistus unen takana
Turhaan etsin merkkiä, kuin kuuleva kurjen huutoa,
                                                                                 sitä hyvästejä jättävää
Vuorovesi pakenee, tähtien hiljaisuuden alta
Taivas – ei tänäänkään paljasta kulkijoitaan

              Turhaan etsin merkkiä – en nähnyt kurkia, en sinua

Hyvää matkaa, olisin halunnut huutaa!” niin kuin aina. Vilkuttaen olisin taivaalle huutanut “Hyvää matkaa!”

Liisitkö pitkin taivaan kantta? Annoitko parven vanhimman kantaa sinut kotiin?  Yli suuren virran, läpi heijastavan särön ja siitä edes.
                                               Toiseen kotiin.Kantoiko kurjista vanhin?

            On myöhemmin. Ja näin olkoot. Taivaan kannen säröstä kuultaa, heijastuu, heijastaa.

            Vielä tulee uusia säröjä, uusia syksyjä, tumman puhuvia taivaita, joiden suojassa lennetään toiseen kotiin.

Mutta eilen kuulin kurjen huudon. Hyvästiksi liekö? 
Tiedän, taivaankansi kestää kyllä.