Huomenna seisomme kaikki

Huomenna, lupaan

   ojennan sinulle käteni
- ei haittaa vaikka horjut.
 

Huomenna, lupaan

    autan sinut alkuun

 

 
Huomenna, lupaan

 - sinä et kaadu.

Jään vierellesi seisomaan

 

Huomenna,

-me seisomme kaikki

eikä enää koskaan ole tänään.

(2015&2020)

Rosalinin komeetta

"Rosalinin komeetta,
matkalippu ", pyydän

Tähtimyrsky yössä unen
ohimolla laulaa

Hiljaa kanssa kaksoistähden
kaikuluotain kuiskaa

Asteroidit kruunupäällä
uinuu tähdenlento

Äärettömyys ympärillä
 kosmokselle niiaan

Taivaankannen sateenkaari
ihmemaahan kantaa.

(elokuussa 2014)

Keskeneräistä ei julkaista

Siniharmaassa ruusukullan kaipuu                                    

                        Välissä, mielessä, tunnussa

On paljon.       Paljon.

Ravistelen itseäni. Kättäni, kuin koira.

                        Tunnetilasta tunnetilaan.

Sydämen hengitys, hän sanoo. Se ei ole ongelma.

Sydän, on hengittänyt aina.

                       Älä hätäile. 

                       Hengitä.

                       Tunnetko valon kämmenissäsi?

Katso kirsikkapuuta. Sekin vielä nupuilla.

Ei ole kiire.

On liian aikaista. On liian kylmä.

                       Sinä epäilet.

                       Et voi irroittaa menneestä, joka on jo mennyt.

"Oli sykkä ja myrskyinen yö"

- Eikä ollut!

- Ei ollut yö,

               ja synkkyyskin vain kulmakarvojesi varjo

Yritätkö voittaa aikaa? Ei sitä saada, sitä annetaan.

    Kiroilet.
                       Muistutan, että tämä on runo

Runon voit kuunnella tästä:

.

Kummallinen uni

Se oli kummallinen uni

Hattukaupassa
                    sahaa soittava tyttö

Avoin ovi ihmiseen

Muodot suoraan sydämestä

Käsintehty kaupunginosa
                   lasten väriliiduilla piirretty

Hattarakoneessa
                 sylin täydeltä metsän rauhaa

Tästä voit kuunnella runon:

Tähän se on loputtava, tähän se loppuu

Vieläkö sinä ajattelet?, kysyt

Toistan itseäni, tarkoitat. 

Kaavaa.

    Syöttö, palautus, verkolle, isku.

    Palautus, syöksy, palautus…

Jumissa omassa pelissäni

    Syöttö, palautus, verkolle

Päässäni

    yötön yö, kaarnainen naamari

    pitkospuiden pisto sydämessäni

Toistan

    pitkospuiden pisto sydämessäni

Toistan kaavaa

    kaarnaa

Punaisen meren palmun lehvät

vihreä kulta,

hullun ruoho, 

        pistelevät neulaset

merimetson nauru

Miksi et seuraa tähteä?, kysyt

Et loista pimeässä, vastaan

    Syöttö, verkolle, palautus

Lehdetön unien saari. 

Männyt tippuvat taivaista

Sininen, punainen, tuuli, pyörre, musta,

meri

kääntyy kaikki

pienenee, supistuu, menee kasaan,

minä menen kasaan

Työnnän kaarnaa kynsien alle,

jos kerran saisin vielä

hengittää

happea

Mutta musta tähti ei valaise

    Verkolle, takaisin

Ei mitään.

Mäntyinen aavikko

Nyt minä näen viimeisen.

Se elää, taipuu

syntyy uudelleen

Se on paljas,

kokonainen, itsensä

hennon linnunpojan varpaat,   

              melkein syntymättömän

Nyt minä näen viimeisen.

Vai onko se?

Rauhan merkki

ehtoollisviini,

palmun lehvä Jerusalemin muurilla,

            merkkinä paidassa

Saatannalliset säkeet,

        vai sanoitko, sammaleiset?

Ikihongan kaarnasta sinun rytmisi

sinä taipumaton

elät, 

synnyt uudelleen 

Nyt en jaksa katsoa

en voi, 

en jaksa

työnnän sivuun, 

talteen, josta ne otin

Kaikki se virtaa 

Läpi, syliin, vierestä viereen. 

Vihreä voima - liikaako?

Kysyn, 

en vastaa. 

Samaan aikaan toisaalla

Sanoit kauniita asioita

   minä piirsin keltaisen pallon

Piirsin vihreän, sinisen, punaisen!

Ilon, riemun, onnen!

Mitä sitten? 

Minä en tiedä. 

Jäin sen taakse, 

enkä uskalla hymyillä

                (Höpsis, sanon ja ponkaisen lentoon)

Ei se niin mene,

ei niin helposti, 

ei niin suoraan

Pitää olla hienompaa

Paremmin. 

Oikeampaa.

“Mutta se puhui minulle”, yritän.

Mänty, männyn, mäntyjen

metsän kieli,

lipoo

 jalkapohjien alta

juuren  karhea pinta

Suoraan iholla, 

        välistä puuttui kaikki 

“dum dum..dum luli laa”

              dum dum dum luli laa”

Joustaa, joustaa, 

               jalkapohjien alla 

Puhu! Puhu! 

Metsän kieli!

Mutta minä hengitän hiljaa.

Kesken

Haluatko, että luovutan?

Riisun vaatteeni ja kävelen lampeen?

Pieni runotyttö, aikuisen suden vaatteissa

Minä kävelen,

suoraan, 

epäröimättä

Annan tukkani levitä viuhkaksi,

kultaisten lumpeiden kasvaa sen loimissa

Annan avaruuden kiertävien tähtien laskeutua laineille

Kellua, kellua

Taivasta katsoa,

samaa kuvaa

sovittua, yhteistä

Mutta pilvet, 

ne eivät liiku

Jos minä kellun, 

pilvet eivät liiku

Lammessa on tilaa,

navetan takana

Älä huoli,  kyllä minä sinne mahdun

Voin mennä,

mutta sitten 

ei enää ehdi, 

ei enää voi

Sitten.

Ehkä sinä voit istua auringossa

mutta et jäädä

    poltteeseen, ikuisesti

Pistä vauhtia!, se huutaa

                       mutta jospa olen hidas

Pistä vauhtia!, se huutaa

Kuoroa ei tule yhdestä äänestä,

sinä et ääntäni tunnista

“En, mutta voin opetella”.

Istua hetken sammaleella. 

Tässä on.

Surun taivutus

Suru taipuu, 

         taivuttaa

Palleasta

         alas asti

Niskan

         taipuu

Tuo kädet kasvoille

Sulkee silmät

         avaa

Kaksinkerroin 

         taipuu

         taivuttaa

Vie kohti maata

        alemmas

        taipuu kohti

Selkärankaa pitkin

        hengittää sisään

                väliaika

                        Katson

                            hetken   

                        kestää ennen kuin 

                        näen

                        miksei,    

                        yhtä, kahta, kolmatta

                         nyt katson   

                            ensimmäistä

Otsa painuu

         maahan, polvilleen

painuu kiinni

         sulkeutuu, paikoilleen

Tuntee

          sormen päissä

Jalkapöydässä

          tulee kiinni

Häntäluuhun

          taipuu

          taivuttaa

Kaksinkerroin

          maahan 

          maasta

Jokaisen, jokaisesta

          hengittää ulos 

Nyt katson ensimmäistä.

Osa kolme

Ehkä se ei ole valoa. Ehkä se on pimeys, joka kutsuu.

Loistaa tielläsi,

valaisee risteyksesi.

Ehkä sinä tarvitset sitä. Pohjaa josta ponnistaa.

Vahvaa, loputonta, syvää päätyä.

Tummuutta.

Aamua, joka ei koskaan tule liian aikaisin, pimeää  yötä, joka ei koskaan tule liian myöhään.

Huutaa ja hengittää voi samanaikaisesti vain yöllä.

Perkele nukkuu päivällä.

Valossa äänesi katoaa. Unohtuvat sanat. Vyöryy kirkkaus.

Väärin. Päälle. Yli kokonaan. 

On vain 

pintaa, pinnallista, ahdasta, ahtautta - 

ja sinä kaipaat pimeää yötä, joka ei koskaan tule liian myöhään.