Syvä musta on nyt läsnä.
Pohjalla. Päällä.
Keinun. Edestakaisin - edestakaisin.
Pianon surullinen kosketus tuntuu niskassa.
Siellä ei ole vihreää, ei keltaista.
Siellä on tummaa.
Pohjalla. Päällä.
Siellä on pelko, suru, lopullisuus.
Mutta katso;
siellä on myös hento häivähdys ruusukultaa.
Siellä on kauneus, toivo.
Tanssiva uni lumihiutaleella.
Mitä se on? Miltä se tuntuu?
Näetkö vaahtopäät vai vastarannan?
Se onkin huominen.
Mitä sinä pelkäät? Anna sen saatananperkeleen huutaa syvyydestä, pinnalta.
Et sinä mitään peitä. Se odottaa sinua.
Ei ole huonoa, ei hyvää.
On vain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti